Vain luulee että he ovat ystäviä.

Hetkessä luulo osoittautuu vääräksi,

ja he ovatkin vain ympärilläsi olevia ihmisiä.

Kaikki romahtaa päällesi, vajoat.

Viimeinen tähti sammuu.

Tyhjä pää, ajatukset jumissa. Kaipuu vapauteen, tietämättä mitä se on.

Unelmat johtavat kyyneliin. Mitä halusit onkin mahdotonta, sinulle.

Entinen oletus vaihtaakin muotoaan uudeksi unelmaksi.

 

 

 

 

Haluaisin niin kovasti hymyillä sinulle, katsoa sinua iloisesti.

Nauraa kanssasi kylmällä lattialla ja sulkea verhot muulle maailmalle.

Miksi siis aina kaikki juuri alkanut onkin jo päättymässä.

Enkä pysty muuttamaan mitään, ilman tuhoamatta vielä suurempaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Oletko sinä se ainoa ystävä,

jonka näen vielä tuhannenkin vuoden päästä loistamassa tähtenä taivaalla?

Oletko sinä se tyttö,

jota en koskaan kyennyt voittamaan, vaikken koskaan luovuttanut?

Oletko minulle se vapauden kutsu,

jonka vuoksi kyyneleet valuvat poskilleni, kun olen vihdoin saavuttamassa mitä halusin?

 

Miksen pysty kokoamaa elämääni paperille,

taittaa nurkkaa ja olla jälleen menneessä.

Miksen voi vain purkaa neulosta ja palata,

samalla kuitenkin tietäen nykyhetken olevan turvassa.

 

Mutta ei, en pysty hymyilemään, en edes puhumaan,

tietämättä että kohta kaikki tämä on ohi ja kun kerran lähden,

paluuta takaisin ei ole.

Kaikki muuttuu.

Porttien sulkeminen ei olekaan niin helppoa,

kun toisella puolella näen kasvosi,

tietäen unelmasi jääneen jonnekin, enkä edes sitä pystynyt sinulla säilyttämään.

 

Miksi en voi kääntää aikaa taaksepäin?

Mitään en kadu, mutta joitakin olisin voinut tehdä toisin.